Joulunalusaikaa

Ajattelin tänne tullessani, että joulu olisi täällä varmasti hyvin samanlainen kuin rakkaassa kotimaassa. Ehei, ei sinne päinkään tai enhä vähän sinne päin, mutta vain vähän. No oikeastaan tarkoitan tällä nyt joulunalusaikaa, koska saksalaista joulua en ole vielä elänyt. Silloin kuin Suomessa juhlitaan itsenäisyyttä hartain menoin ja kynttilöin, juhlivat saksalaiset Nikolauspäivää. Viidennen päivän iltana jokainen laittaa puhtaan kenkänsä (joskus myös lautasen) jollekin selkeälle paikalle. Me pystytimme kuuden kengän kenkärivin takan eteen. Seuraavana aamuna kengät olivat aivan täynnä. Eli mitä isompi kenkä, sitä enemmän lahjoja. Pääosin kengästä löytyi suklaata ja jokaisella oli suklaanikolaus (suklainen joulupukki). Suklaan lisäksi siellä oli myös jotain pientä ja tarpeellista, minulla lämpimät sukat. Vaikka luulisi Suomessa tarvitsevan lämpimiä sukkia, ei minulla niitä jostain syystä ole aiemmin ollut.

Koulussa kierteli Nikolaus jakamassa isoja suklaanikolauksia kirjeiden kera. Jokainen oli viikkoa aiemmin saattanut kirjoittaa kirjeen saajan nimen ja luokan kera ja viedä sen koulun toimistoon. Nyt sitten jaeltiin niitä kirjeitä suklaan kera. Sain yhden. Siinä luki: "Parhaalle host-siskolle". Arvasin kysymättäkin sen olevan host-veljeltäni. Ihana ele. Kaikille saksantunneilla erityisopetuksessa käyville järjestettiin Nikolaus-juhla. Meitä oli noin kolmekymmentä opettajat mukaanlaskettuina. Lähes kaikki olivat pakolaisia, vain kaksi muuta ja nekin vaihtareita. Söimme herkkuja, lauloilemme ja pidimme muuten vain mukavaa yhdessä. Illalla oli Lingenin Rotaryn joulujuhla, joka oli tarkoituksella järjestetty Nikolauspäiväksi. Juhlassa oli ohjelmaa, jonka järjestämisessä me kolme Lingenin vaihtaria olimme mukana. Järjestimme arpajaiset ja annoimme klubin kahdelle pääjäsenelle kiitokseksi piparkakkutalot, jotka olimme itse tehneet. Meillä oli myös pieni musiikkiesitys. Lauloimme "Jouluyö juhlayö" äidinkielillämme eli suomeksi ja espanjaksi sekä tietysti saksaksi. Soitin huilulla ja chileläinen vaihtaripoika säesti kitaralla. Olimme myös pukeutuneet: chileläispoika Nikolaukseksi, kolumbialaistyttö Nikolauksen rouvaksi (niin kuin joulupukki ja joulumuori) ja minä olin täysin valkoisena enkelinä. Puvutkin heijastivat kotimaiden kulttuuria. Enkeli rauhallista joulua viettävään Suomeen ja Nikolaus ja hänen rouvansa eksoottiseen Etelä-Amerikkaan.

Minulla on täällä oma joulukalenteri, joka koostuu 24:stä pienestä katon kautta avattavasta pahvitaloista. Host-sisaruksillani on myös kummallakin omat joulukalenterit: pieniä pahvikuusia toisella ja toisella pahvitötteröitä. Adventtina sytytetään aina yksi uusi kynttilä kuten Suomessakin. Lisäksi monessa perheessä jaetaan adventtilahjoja ja host-perheessäni tehdään niin. Eli jokainen joulukuun sunnuntai saa pienen paketin, jossa on jotain pientä ja hyödyllistä. Laskettelukypärä ja -lasit eivät kylläkään olleet kovin pikkuinen lahja, mutta tarpeellinen lahjan saajalle, host-veljelleni.

Vier Monaten schon

Tänään saa avata joulukalenterin ensimmäisen luukun ja sen olenkin jo tehnyt. Joulukalenterini koostuu kylläkin pienistä katon kautta avattavista taloista, joten en ihan luukkuja pääse availemaan. Tämä päivä on kuitenkin myös eräänlainen etappi. Tasan neljä kuukautta sitten elokuun ensimmäisen päivän iltana matkasin Saksaan. Tuntuu ihan hurjalta. Muistan silloin änkyttäneeni muutaman sekavan lauseen vieraalla kielellä. Nyt hankaluuksia tuottaa lähinnä enää artikkelit ja se, etten yksinkertaisesti tiedä kaikkia sanoja. Saksassa artikkeleita on kolme (der, das, die) eikä niillä ole mitään logiikkaa. Logiikkaa siis siinä mielessä, että milloin tulee mikäkin artikkeli. Tai, jos niillä onki joku logiikka niin enemmän kuin mielellä tahtoisin sen tietää. Artikkeleiden kanssa on ongelmia välillä jopa lukioikäisillä saksalaisilla, tarkoitan äidinkieleltään saksalaisia. Jotain olen oppinutkin toisten artikkelivirheistä. Bruttokansantuote on das-sukuinen, vaikka monet sanovatkin der. Sen verran on maantiedon opettaja siitä asiasta pauhannut. :D

Nämä neljä kuukautta ovat menneet siivillä. Ihan kuin eilen olisin syönyt Bremenin lentokentällä hieman repussa liiskaantunutta banaania ja odottanut matkatavaroitani. Eilenhän minä nousin lentokoneeseen vai oliko se jo neljä kuukautta taaksepäin? Itse lennosta en kumma kyllä muista mitään. Neljä kuukautta sitten olen nähnyt viimeksi perheeni, mutta paljon enemmän on vielä jäljellä. Välillä tuntuu, että aika lentää kuin siivillä ja välillä aika on etanaakin hitaampi. Vai johtuuko se omasta aikakäsityksestä? Oli miten oli. En voi kuvitella, että joskus oli aika, kun en ollut kuullut host-perheestäni mitään. Aivan kuin olisimme aina tunteneet. Muistan, ettei alkuun ollut sellaista tunnetta, mutta pian oli jo.

Oikeastaan minun pitäisi kirjoittaa nyt esitelmää, mutta jotenkin ei nyt nappaa. Olen sairaana kotona, joten nyt olisi aikaakin. Politiikka ei ole ikinä ollut vahvuuksiani ja nyt pitäisi pitää vartin politiikan esitelmä saksaksi. Epäilen, että se onnistuisi edes suomeksi, joten mitenköhän kamalan saan siitä saksaksi. XD No eikun yrittämään. Päätin tehdä Suomen politiikasta, koska yksinkertaisesti osaan sen paremmin. (tai ainakin olen ne asiat joskus kuullut, vaikkakin unohtanut.) Onneksi netistä saa paljon tietoa. Hikipediaa en aijo käyttää luotettavan tiedon hankintaan. :D

Ein Weihnachtsgeschenk

Saimme koulusta yllä olevassa kuvassa olevat laput. Kyse oli köyhille menevistä joululahjoista Keski-Eurooppaan kuten Unkariin ja Romaniaan. Lahjansaajissa oli kolme ikäryhmää: 3-6 vuotiaat, 6-10 vuotiaat ja 11-15 vuotiaat. Sukupuolikin piti valita ruksittamalla. Tämän hankkeen nimi on Kinder helfen Kindern eli lapset auttavat lapsia.

Yllä olevasta kuvasta näkee hyvin, että laitoin paketin menemään päiväkoti-ikäiselle tytölle. Pesuaine, hammasharja ja -tahna ovat aika perussisältöä tapeellisuutensa vuoksi. Lisäksi laitoin pikkutytölle sopivan hiusharjan, pinnejä ja pari korua. Kaksi paria lämpimiä suloisia sukkia löysivät myös tiensä pakettiin. Muutama leikkikalukin laitetaan yleensä paketin matkaan. Tämän paketin saaja saa pehmoleluhevosen, värityskirjan, värikynät ja terottimen. Nallekarkit pääsivät herkuksi.

Tavarat pakattuna

Paketti valmiina

Luovutin paketin koulun toimistoon sekä kaksi euroa, jolla maksetaan paketin matka sen saajalle. En tiedä, minne paketti menee. Toivon vain, että se ilahduttaa paketin saajaa, päiväkoti-ikäistä tyttöä. Tavaroita pakettiin kerätessäni mietin nuorinta siskoani, joka on kolmen ja puolen vuoden vanha. Paketin sisältö sopisi todella hyvin siskolleni ja sen voivat hänet tuntevat huomata.

Praktikum

Syysloman jälkeen tein kahden viikon työharjoittelun kuten kaikki muutkin kymmenennen luokan oppilaat. Työharjoittelu vastaa Suomessa TET:iä. Olin työharjoittelussa Atelier Alten Havenissa, joka on kuvataidekoulu. Päätehtäväni oli järjestellä tavaroita ja auttaa rouva Ruhlea, joka työskentelee yksin tässä omassa yrityksessään. Kuvataidekoululaisia on kaksivuotiaista lukiolaisiin (tarkoitan tällä Suomen lukiolaisten ikää. Saksassa lukio alkaa viidenneltä.) Pienimpien ryhmät olivat äiti-lapsi-ryhmiä, joten aikuinen oli aina lapsen mukana.

Olen siis kahden viikon aikana pursottanut maalia paletteihi, laittanut töitä kuivumaa, opastanut, neuvonut, pitänyt innokkaita lapsia sylissä, lukenut kirjoja työnsä valmiiksi tehneille lapsille, laulanut, pelannut dominoa yhden kiukkupussin kanssa (ei suostunut maalaamaan), pessyt pensseleitä ja paletteja, siivonnut pöytiä ja lattioita, laittanut lämmitystä päälle ja pois, vuorannut pöydän sanomalehdillä ja saanut punaista maalia päälleni. Se oli vieläpä hyvin huonosti pesussa lähtevää maalia, joten onneksi oli pitkä valkoinen takki yllä. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt varautua jonkinlaisella huivillakin, jotta olisin välttynyt punaisilta hiuksilta. Onneksi se kului hiuksista melko nopeasti. Kaksi ehdottomasti parasta asiaa on kuitenkin mainitsematta: Isompien ryhmien mukana sain maalata myös itse ja kielitaitoni kehittyi ja laajentui aivan uudelle tasolle.

Kunsttreffen-huone

Pienempien ryhmien kanssa aloitimme lähes aina Kunsttreffen-nimisessä huoneessa. Kerroimme kuulumisia ja päivän aihetta. Monesti myös lauloimme yhdessä aluksi ja lopuksi. Huoneessa oli sohvan lisäksi pari hyllyä, joissa oli leluja ja kirjoja. Lapset saattoivat lueskella ja leikkiä, kun he olivat valmiit. Kaikki kun ovat niin eri aikoihin valmiita.

Leluja ja kirjoja lapsille

Pienten huoneessa on seinällä pienten taidetta ja pöytä ja
tuolitkin on pientä kokoa.

Pienten huoneeseen on nostettu töitä kuivumaan.

Vanhoista pensseleistä tehty taulu

Edward Muchin "Huuto" oli esikuvana tässä.
(En rikkonu tekijänoikeuksia, koska tämä on mun)

Pakolaisia ystävinä

Varmasti moni tulee hyvin juttuun pakolaisten kanssa ja on jopa ystävyyttä. Minulle pakolaisuus oli ennen lähinnä luettua ja kuultua tietoa, mutta en ole ollut koskaan pakolaisia vastaan kuten monet suomalaisista. Täällä Saksassa pakolaiset ovat kuitenkin osa elämääni. Ystäväpiirini ei ole kovinkaan laaja, mutta lähes kaikki ystäväni ovat pakolaisia. Pakolaiset elävät hetkessä käyden haastatteluissa ja odottaen päätöstä siitä saavatko he jäädä maahan vai eivät. Joskus päätökset ovat valitettavasti kielteisiä, mutta myönteisen päätöksen tullessa on juhlan aika. Tänään oli juhlan aika.

Wir bleiben in Deutschland!

Näin luki taululla, kun tänään kolmannella tunnilla astuin erityisluokkaan. Erityisluokassa siis pidetään saksan- ja englannintunteja maahanmuuttajille. Tämän taululla olevan tekstin oli kirjoittanut Iranista pakolaisena tullut ystäväni. Hänen vanhempansa ovat lähteneet Afganista pakolaisina Iraniin ja nyt koko perhe on pakolaisina Saksassa. Luin tekstin monta kertaa, mutta tajusin sen vasta, kun ystäväni tuli halaamaan minua. Eilen oli tullut päätös, että he saavat jäädä Saksaan. Kaksi vuotta he ovat kuitenkin vielä niin sanotusti valvottuja, mutta sitten he ovat täysin saksalaisia. Tai niin täysin saksalaisia kuin afganistanilainen voi olla. Ystäväni ja hänen veljensä olivat tuoneet karkkia ja pidimme pienet juhlat tunnin alkuun. Jos päätös olisi ollut kielteinen, he olisivat todennäköisesti jo jouluna poissa Saksasta. Kuinka iloinen olenkaan, kun rakkaan ystäväni ei tarvitse palata sinne, missä hänen elämänsä olisi kuin vankilassa olemista. Olen toki siitäkin iloinen, että saan pitää hänet täällä.

Kaikille ei käy kuitenkaan noin onnellisesti. Yhdet suunnilleen minun ikäiseni syyrialaiset veljekset ovat olleet Saksassa jo kolmisen vuotta, mutta päätöstä ei ole vieläkään kuulunut. Toinen heistä on sanonut, että kielteinen päätös tulee hitaammin kuin myönteinen, koska ei haluta tuottaa pettymystä. Kolme 9-13-vuotiasta afganistanilaista siskosta pelkää päivää, jolloin kielteinen päätös tulee. En kuitenkaan usko, että heitä lähetetään takaisin afganistaniin, joka on yksi vaarallisimpia maita. Tytöt itse sanovat kuitenkin toisin.

Berliinistä kuvia

Viimeiset kaksi yötä saksanmatkastamme vietimme Berliinissä. Berliini on kaunis kaupunki, mutta myös historiallisesti kuuluisa. Kaupunkia voisi melkein sanoa toisen maailmansodan keskukseksi. Onhan Berliini myös ollut jaettuna kahdelle valtiolle muurilla. Kävimme matkamme aikana muutamassa museossa, joista sain paljon mielenkiintoista ja uutta tietoa.

Parlamenttitalo (sekä suomenlippu ja minä)

Berliinissä kiertelimme aamupäivästä bussilla pari tuntia oppaan kanssa. Loppupäivä olikin vapaa-aikaa, tai melkein koko loppupäivä. Puoli viideltä oli tunnin kierros parlamenttitalossa, johon pääsi vain passin kanssa. Sisäänmenoaikamme oli puolelta ja turvatarkastusten takia aika oli tarkka. Joten, jos myöhästyi, ei päässyt sisälle. Minä ja kaksi kolumbialaista ystävääni myöhästyimme muutaman minuutin, joten parlamenttitalo jäi minulta näkemättä. Olimme ihme kyllä ainoat myöhästyjät, vaikka latino-amerikkalaiset ovat tavallisesti aina myöhässä ja suurin osa vaihtareista on latinoja. No, ovat kolumbialaiset ystävänikin latinoja. :)

Brandenburgin portti

Pahoittelen erittäin huonoa kuvaa Brandenburgin portista. Jostai syystä en saa niitä muita kuvia. Kuvista olen huomannut tämän olevan iso, mutta todellisuus oli jotain aivan muuta. Se on valtava. Portti on rakennettu Berliininmuurin murruttua yhdistämään Länsi-Saksa ja DDR. DDR tarkoittaa muuten Deutschland Demokratische Republik, vaikka ei demokraattiseksi sitä ei voi sanoa, päinvastoin. Demokratia-sana valtion nimessä yritti vain olla hämäystä. Brandenburgin portti ei ole aivan siinä, missä Berliininmuuri oli. Muuri meni suunnilleen kuvassa näkyvän katuvalon kohdalta. Asfalttitiessä on muurin paikalla kivetys, joten paikan huomaa selvästi.

Jokin ihmeellinen sokkelo.

Toisessa maailmansodassa lähes
kokonaan tuhoutunut kirkko.

Tuhoutuneen kirkon ehjän osan seinämaalaus.

Joki ja toisella puolen pylväskäytävä.

Tämä on juutalaisten moskeija tai joku vastaava.

Saksasta löytyy paljon hienoja
suihkulähteitä.

Die Statue

Universiteetin sisääntuloportti

Humboldt Universität Berliinin keskustassa

Kävimme matkamme aikana myös yhdellä keskitysleirillä, mutta sieltä minulla ei valitettavasti ole kuvia. Olin ehkä liian järkyttynyt ottaakseni yhtäkään kuvaa. Kävelin vain hiljaisuuden vallitessa alueella, jossa toisen maailmansodan aikaan kuoli järjetön määrä ihmisiä. Tuota lukua en enää muista, mutta nelinumeroinen se taisi olla. Kaikki keskitysleireistä kuulleet tietävät niiden olevan kamalia paikkoja. Minäkin  tiesin sen, mutta todellisuus on aina pahempi. Alue oli melko pieni, mutta siellä oli asunut kerralla jopa tuhansia ihmisiä. Mietin, miten sinne on voinut edes mahtua niin paljon väkeä. Leiriä ympäröivä korkea piikkilanka-aita oli vielä osittain tallella. Asuinparakeista oli enää perustukset ja siellä täällä muuteme matala seinänpätkä. Parakkeja oli ollut liki 80, joista kaksi oli jäljellä ja nekin osittain uudelleenrakennettuina. Parakit olivat kaikki 10m leveitä, 2m korkeita ja 30-40m pitkiä. Yhteen parakkiin ängettiin useampia kymmeniä ihmisiä. Asuinparakeissa oli hyvin ohkaiset seinät eikä minkäänlaista lämmitystä.

Ei niin hyvä aamu

Mitenköhän oon täällä viikolla kolmesti myöhästyny koulusta? Alkuviikosta myöhästyin yksinkertaisesti työharjoittelun takia. Olen ollut kaksi viikkoa harjoittelussa yksityisessä kuvataidekoulussa (siitä lisää toisessa postauksessa). Samaan aikaan olen kuitenkin käynyt koulussa saksantunneilla. Välillä menee todellakin tiukille ehtiä kuvataidekoulusta koululle ja se onkin syynä pariin myöhästymiseeni. Tänään kuitenkin kävi aivan toisin.

Heräsin 7.40 ja saksantunnit alkoivat kymmentä vaille kymmenen, joten kaiken järjen mukaan minun ei olisi pitänyt myöhästyä. Söin aamulla ehkä puolikkaan omenan ja ajattelin syödä paremman aamupalan herättyäni kunnolla. Tein Rosetta Stone -kielikurssia neljän kappaleen verran. Rosetta Stone on internetkielikurssi, joka Rotaryn vaihtareiden täytyy tehdä joulukuun alkuun mennessä. Minulla on siis aika kiire tehdä kurssi. Viittä vaille kymmenen katsoin kelloa ja tajusin, että tunti oli jo alkanut. Nälkä oli kova, mutta pakko oli hypätä pyörän selkään ja lähteä polkemaan viittä kilsaa koululle. Kyllä, matka lyhintä reittiä on 5km. Nappasin yhden välipalapatukan mukaan syödäkseni sen matkalla. Lopputuloksena osa patukasta oli tippunut matkalle ja olin puoli tuntia myöhässä.

Ei alkanut tämä päivä mitenkään parhain, mutta paremmaks voi aina kääntyä. Tämä myöhästely on alkanut ottamaan taas vallan minussa, mutta se pitää äkkiä kitkeä pois. (Kirjoitan tätä päivitystä koulun erityisluokan läppärillä odottaessani pari tuntia kuoron alkua.)

Deutchland Reise

Olimme siis syyslomalla kuusi päivää kiertelemässä Saksaa. Sain paljon uusia ystäviä, joista suurin osa on latinoja eli etelä-amerikkalaisia. pohjois-amerikkalaisiakin mahtuu muutama ystäväjoukkooni sekä yksi venäläinen ja thaimaalainen. Meillä oli todella mukavaa yhdessä. Itkien erosimme Bremenin juna-asemalla.

Nukuimme hostellin tapaisissa paikoissa, jotka olivat nimeltään jotain nuorisokeskuksia. Joka ilta laitoimme petivaatteet ja joka aamu otimme ne pois ja veimme likapyykkivaunuun. Yöllä nukuttiin melko vähän, joten petivaatteiden laittaminen oli aika turhauttavaa. Varsinkin pari viimeistä yötä Berliinissä jäivät suurimmalla osalla pariin tuntiin ja ne loput eivät nukkuneet lainkaan. Voitte uskoa, että reissun jälkeen olimme hyvin väsyneitä. Nukuin reilu 13 tuntia yhteen menoon. Ennätys taisi olla 19 tuntia putkeen nukkumista, jonka saavutti yksi Lingenissä asuva chileläispoika.

Kirkko Homburgissa (ei Hamburg)

Ystäväni USA:sta yritti saada yhden
sorsa/ankan syliinsä.

Eipä usein näin lähelle pääse.

Pilvinen taivas linnantornin takana ja
lampi (vasemmalla).

Linnapuiston osa, jossa menimme
hippaa.

Vaihtarit hippasilla.

Linnapuistossa oli monta siltaa.

Homburgissa yövyimme yhden yön. Alle puolen kilometrin päässä majapaikastamme oli Linnapuisto. Linnassa emme käyneet, mutta kaunista puistoa kiertelimme. Tunnin verran menimme piilohippaa puistossa lähes kaikkien vaihtareiden kanssa. Ilma oli viileä ja kuljimmekin takit päällä, mutta juostessa takit ja pitkähihaiset jäivät sillalle. En ole pariin kuukauteen mennyt hippaa suuremmalla porukalla, joten nautin. Host-veljeni kanssa kyllä kisaillaan lähes päivittäin. :D

Ystäviäni ympäri maailmaa: Argentiina, Kolumbia, USA, Paraguai,
Chile, Brasilia, Meksiko, Kanada, Venezuela, Australia...

Weimerin jokin virastotalo illalla

Frankfurtissa kävimme pari tuntia pyörähtämässä.

Tämäkin koristeellisuus löytyy Frankfurtista.

Minulla kävi kielen kanssa hauskasti. Puhuin vain saksaa, mutta se rohkaisi muitakin puhumaan saksaa englannin sijasta. Toki eniten puhuttiin englantia ja espanjaa. En puhunut sanaakaan englantia kunnes jouduin hankalaan tilanteeseen. Olimme parin espanjaa puhuvan ystäväni kanssa myöhästyneet lähijunasta Berliinissä, emmekä tienneet, miten päästä takaisin hostellille. Menin kysymään yhdeltä mieheltä neuvoa saksaksi, mutta hän ei osannutkaan saksaa. Olin hetken neuvoton, kunnes tajusin, että kyllähän minä perjaatteessa englantiakin osaan. Toinen ystävistäni Mafe tuli auttamaan minua ja yhdessä saimme asiamme selväksi. Miehellä ja hänen seuralaisellaan oli lähes sama määränpää, joten menimme yhtä matkaa. Juttelimme englanniksi koko matkan ajan, myös minä. Yllätin jopa itseni. :)

Hostellille päästyä Mafe kertoi yhdelle matkanvetäjälle, että olin puhunut englantia. Kaikki, jotka sen kuulivat, nauroivat ja sanoivat, että nyt puhutaan englantia. Yhä puhuin lähes vain saksaa, mutta muille oli helpompaa, kun he saattoivat sanoa asian myös englanniksi. Minua myös rohkaistiin puhumaan englantia, kun pelkoni englanninpuhumista kohtaan tuli esille. Pelkään oikeasti todellakin puhua englantia, mutta toivon pääseväni pelosta. Pakko siitä pelosta on päästä, kun muutan USA:aan. Kyllä luit oikein, muutan ensi vuonna tämän vaihtarivuodden jälkeen. Perheeni muuttaa tällä viikolla jo ja menen myöhemmin perässä. Kielen oppii, kun sitä täytyy käyttää.

Kölnin kauneutta

Olin siis syyslomalla kuuden päivän reissussa muiden tämän alueen Rotaryn vaihtareiden kanssa. Kiertelimme ympäri Saksaa, lähinnä tärkeimmät kaupungit. Laitan tänne nyt kuvia Kölnista. Köln on mielestäni ehkä Saksan kaunein kaupunkin. Luultavasti vain kotikaupunkini Lingen menee edelle. Ensi viikolla kirjoitan lisää ja laitan kuvia, kun on aikaa.

Kölnin tuomiokirkko yöllä. Kyllä kävimme
yöllä kävelyllä.

Tuomiokirkon etuosa ja alttari

Tuossa laatikossa on jokin reliikki. Tämäkin siis
Kölnin tuomiokirkosta.

Tuomiokirkko on todella korkea ja yhdet urut
löytyvät lähes katonrajasta.

Ikkunat olivat hyvin koristeellisia. Tässä kirkon tärkeimmät
ikkunat. Tärkein on oikeanpuoleisin.

Kirkko on ulkoa hyvin yksityiskohtainen.

Upeaa

On kirkolla kokoa

Silta oli täynnä lukkoja ja rakkautta.

Lukkoja täynnä oleva silta sivulta.

Yläilmoista näkyi hyvin. Torni, jossa olimme, oli
kirkkoakin korkeampi

Tienviittoja, joita yhdessä lukee
Suklaamuseo.

Lapset leikkimässä eli vaihtareita
lämpimän veden äärellä.

Kölnissä oli muutakin kaunista kuin tuomiokirkko.

Viikonloppua

Lauantaina kävin host-perheeni kanssa huvipuistossa, Movie Park nimeltään. Kastuttiin tukkijoessa, saatiin pää pyörälle ja kiljuttii kurkut kipeiks, mutta silti oli aivan mahtava päivä. Iltapäivästä menimme näytökseen. Juoni oli seuraavanlainen: pankkiin talletettiin rahaa, rosvot ryöstivät pankin ja lopulta rahat saatiin takaisin. Elikkä ihan tylsän kuulonen juoni,mutta sitä näytös ei kyllä ollut. Pienessä tilassa ajoi välillä viisikin autoa suuremmalla nopeudella ja olin aivan varma, että tapahtuu vielä kolari. Taitavien kuskien ansiosta ei kolareita kuitenkaan sattunut.

Enpä ole ennen nähnyt traktoria ajelemassa kahdella renkaalla.

Poliisiautoja kahdella renkaalla jahtaamassa roistoja.

Roistojen "pomo" avoautonsa kanssa

Sunnuntai meni koko päivä pakatessa. Host-perheeni lähti pariksi viikoksi Paraquaihin (mitenköhän kirjotetaan) tapaamaan sukulaisiaan. Minä olisin lähtenyt mukaan, mutta tiedossa on loppuviikosta Deutschland-Reise eli kierretään muiden vaihtareiden kanssa Saksaa. Alunperin minun piti muu aika asua seuraavassa host-perheessäni, joka on nyt Vanessan perhe. Perjantaina käydessäni heillä pikaisesti sain allergiaoireita kissasta. Se ei sitten olekaan seuraava perheeni ja kiireesti piti etsiä minulle pariksi viikoksi paikka. Paikka löytyi lähes naapurista perheestä, jonka alkuperäisen suunnitelman mukaan pitäisi olla neljäs isäntäperheeni. Kissa-allergia kuitenkin pisti kaikki suunnitelmat uusiksi, joten en yhtään tiedä, minne ja milloin menen seuraavaksi.

Täällä on kahden viikon syysloma nyt ja sen jälkeen minulla on kahden viikon työharjoittelu kuvataidekoulussa. Eli aika erilaista tiedossa kouluarkeen verrattuna. :)