Kaikki loppuu aikanaan

Huomasin juuri, että tämä blogi ei voi loppua vain yhtäkkiä. Niin siinä meinasi kuitenkin kaiken muun keskellä käydä. Lähdin Saksasta heti juhannuksen jälkeen. Siellä ei muuten vietetä juhannusta. Viimeisellä viikolla pidin läksiäisjuhlat lähimmille ystävilleni ja host-perheilleni. Koulukavereideni kanssa kävimme syömässä. Loma alkoi vasta juhannusviikon keskiviikkona, joten lensin Suomeen lähes heti eli seuraavana maanantaina. Muistan vieläkin sen haikeuden erotessani rakkaiksi tulleista ystävistäni ja perheistäni. Lupasin kuitenkin mennä käymään, kun pääsen.

Rotary klubilla oli pari viikkoa ennen lähtöäni tilaisuus, jossa lähtevät hyvästeltiin ja kuunneltiin sekä muualla olleiden että muualta tulleiden seikkailuja vuosistaan. Meille lähteville jaettiin muistoksi taulut ja viirit kotimaamme klubeihin viemisiksi. Rotarylla on tapana vaihtaa viirejä ja näin näkee, minkä klubin kanssa kyseinen klubi on ollut tekemisissä. Olin tuolloin harmillisesti kuumeessa, joka näkyy kuvissakin. Silti pääsin paikallislehden etusivulle. Se oli toinen kertani, kun kuvani pääsi lehteen Saksassa! (Edellinen kerta oli siitä musikaalista.)

Sunnuntaina päivä ennen lähtöäni saapui host-siskoni Texasista ja niin mekin ehdimme hieman tutustua. Seuraavana aamuna host-vanhempani lähtivät viemään minua Bremeniin, josta kone sitten lähti kohti Suomea. Samaan koneeseen tuli yksi Australiasta Saksassa ollu vaihtari ja ihmettelinkin, miksi hän Suomeen meni. No kysymällä asiat selviää. Hänen tätinsä asui Suomessa ja hänkin oli juuriltaan suomalainen, vaikka ei osannutkaan suomea paria sanaa enempää. En siis joutunut matkustamaan yksin, vaikka ei lento kauaa kestänytkään. Vastassa minua odotti ystäväni, jolle menin, koska ei minulla ole Suomessa enää kotia.

Elämä kuljettaa meitä eteenpäin. Asustellessani kuukauden ystävieni ja sukulaisteni luona Suomessa hankin lisäviisumin isäni viisumiin ja pääsin lopulta matkaamaan perheeni luo. Perheeni muutti siis viime lokakuussa (oho melkein vuosi sitten) Seattleen Washingtonin osavaltioon. Pari viikkoa sitten isäni kävi allekirjoittamassa Suomessa talomme kauppakirjat ja nyt meillä ei ole enää taloakaan siellä. Tänne on tarkoitus jäädä, joten katselemme ahkerasti omaa kotia. Minähän saan jäädä vain siihen päivään asti kunnes täytän 21. Emme nimittäin ehdi vielä siihen mennessä saada pysyvää oleskelulupaa, mutta mieluummin minä asunkin Suomessa.

Lopetan tämän blogin kirjoittamisen tähän, koska enhän minä enää ole vaihto-oppilaana enkä Saksassa. Täytyy myöntää, että haaveilen vielä joskus asuvani tai opiskelevani Saksassa, varsinkin luoteis-Saksassa. Kiitos kaikille blogin lukijoille!

Viimeisiä päiviä

Viikon päästä maanantaina lennän kotisuomeen. En halua ollenkaan ajatella sitä, mutta silti tiedostan sen kaiken aikaa. Olen toisaalta onnellinen, että tapaan taas ystäviäni. Perheenihän ei asu Suomessa, joten heitä en tapaa. Toisaalta on surullista ja haikeaa jättää nämä täkäläiset ystäväni tänne. Sanoinkin jo yhdelle ystävistäni pakkaavani hänet matkalaukkuuni, mutta lentokoneen matkatavaratilassa ei taida kauaa elossa pysyä. Päätimme siis lopulta, ettei se ollutkaan hyvä idea.

Viihdyn todella hyvin tässä toisessa host-perheessäni. Laitan tähän joitan kuvia yhteisiltä reissuiltamme kiipeilypuistoon ja Hollannin valtavaan eläinpuistoon.

Kiipeilijät juomassa

Host-isäni rullaamassa pisteeltä toiselle

Kiipeilypuisto keskellä metsää

Me neljä kiipeilijää

Koko perheen voimin eläinpuistossa

Sisarukset

Lingenin vaihtarit

Meillä Lingenissä asuvilla vaihto-oppilailla on aina hauskaa yhdessä. Poikkeuksen taitaa tehdä vain saksantunnit, joista kukaan ei ole erityisen innostunut. Vastapainona teemmekin usein jotain mukavaa kurssin jälkeen. Välillä menemme yhden Rotaryn jäsenen kotiin tai ihan vain uimaan. Täällä Lingenissä asuu neljä vaihtaria: columbialainen, chileläinen, australialainen ja tietysti yksi suomalainenkin. Kolme meistä on tyttöjä, mutta se ei onneksi haittaa ainoana miespuolisena olevaa chileläistä. Neljän viikon kuluttua minä lähden ja heinäkuun loppuun mennessä ovat kaksi etelä-amerikkalaistakin poissa. Australialaistyttö tuli puoli vuotta meidän jälkeemme, joten hän viipyy vielä jouluun asti Saksanmaalla.

Meillä on aina hauskaa :D

Lingenin vaihtarit

Seuraavassa hetkessä oltiin yhtenä kasana

Viimeviikon lämpimänä (minulle helteisenä) päivänä lähdin yhden vaihtarin kanssa järvelle uimaan. Vesi oli järkyttävän kylmää, mutta toki oli talviturkki kastettava. Ilta-auringossa ja ilman jo kylmetessä juoksin järveen. Muutama tuijotti minua kuin hullua, ehkäpä olenkin. :D

Matkalla uimaan

Kun kerta tuonne asti pääsin niin uin.

Das Talksohwmusical Bauchgefühl

Viime viikko oli paras viikko, jonka olen täällä Saksassa elänyt, rankkuudestaan huolimatta. Koulumme isobändi, ykkösorkesteri, kummatkin kuorot, tanssijat sekä monia muita vietti koko viikon teatterilla ahkerasti harjoitellen. Perjantai- ja lauantai-iltoina oli näytökset parituntiseen musikaaliin, joka sai vain hyvää palautetta. Viikko oli yhtä aikaa loistava ja rankka. Saatoimme harjoitella kolmekin tuntia taukoamatta, tauot olivat hädin tuskin puolituntisia ja kahdeksalta aloitettu päivä venyi hyvin kolmeen tai neljään. Pakko myöntää, että olin aivan väsynyt.

Mukavaa meillä joka tapauksessa oli. Lauloimme, juttelimme ja nauroimme lähes taukoamatta. Tauolla juostiin välillä lähikauppaan ostamaan jotain syötävää. Kauppaan lähtijälle sateli aina kaikenlaisia toiveita, joten kerrankin tulin viiden salaatin, parin rahkan, jäätelöpaketin ja välipalakeksien kanssa takaisin teatterille. Teatterin kellaritilat olivat meidän käytössämme. Saatoimme viettää sielä taukomme, syödä ja vaihtaa esiintymisvaatteet. Vaikka kellari oli yllättävän iso, oli siellä silti ahdasta, kun noin 150 oppilasta tavaroineen elää sielä viikon. Perjantaiaamuna oli kenraali ja sitten vain odoteltiin iltaa.

Tämän viikon tiistain päivälehden etusivu

Harjoituksissa lavalla

Peiliselfie tauolla :) <3

Kenraaliharkoissa tauolla saatiin koko ajan kuvia räpsinyt
opettajamme (ainoa mies) kuvaan :D

Perjantai-ilta koitti ja niin oli aika musikaalille, jota kuunteli reilusti yli satapäinen joukko. Musikaali meni sulavasti aiheesta toiseen, mutta jokaista aihetta yhdisti ihmisten tuntemukset ja ajatukset. Musikaali oli tavallaan studio, jossa kaksi juontajaa haastattelivat vierailijoita. Studioyleisönä toimi koulun kahdesta kuorosta yhdistynyt suurkuoro. Ensin käytiin koulustressiä ja harrastuksia läpi haastatteluilla ja muutamalla kappaleella, joista muuten yhden, nimeltään Mathe, lauloi matematiikan- ja musiikinopettaja. Toisena oli vuorossa naisen elämä, jossa neljä studiovierasta kertoi elämäntilanteestaan. Yksi esitti köyhää kolmen lapsen yksinhuoltajaäitiä, toinen onnellista perheenäitiä, kolmas oli vastoin avioliittoa olevaa ja neljäs vain työtä ajatteleva yksinäinen. Paikalle tuli yhden naisen poikaystävä. Juuri sen, joka oli niin avioliittoa vastaan. Poikaystävä oli tullut kosimaan rakkauslaululla, jollaista kukaan ei sanotuksen takia oikeassa tilanteessa laulaisi. Muutamien vastaväittelyjen jälkeen oli lopullinen vastaus myöntävä. Niissä romanttisissa tunnelmissa lähdimme väliajalle.

Väliajan jälkeen aihe jatkui kauneuteen ja siihen, että vain sydämmellä näkee hyvin. Joku halusi kauneusleikkaukseen ja toiselle kauneus oli tärkeintä maailmassa. Ätiä esittävä tyttö tuli siihen sitten selittämään järkeä. Kauneuden jälkeen teemana oli työttömyys. Yksi oli heitetty pihalle kännykän lataamisen ja toinen karkkien syömisen takia. Kaupan pomoa esitti koulumme rehtori, joka osaa muuten yllättävän hyvin laulaa. Kuoro lauloi jokaisessa kappalessa jonkin osan, mutta yhdessä kappaleessa minä lauloin sooloa. Se kappale oli sattumoisin se, missä myös rehtori lauloi. Viimeisenä aiheena oli vanhukset, jossa näimme niin ystävällisiä kuin epäystävällisiä vanhuksia. Viimeisen kappaleen jälkeen eivät meinanneet aplodit ollenkaan loppua.

Juontajat

Professoria esittävä ystäväni laulamassa sooloa.

Matikkaneron laulua laulamassa paras opettajamme.

Studiovieraita haastateltavana

Kosinta, jonka nämä kaksi osasivat niin ihanasti esittää

Tanssijat ilmetyivät välillä

Työttömänä opiskelijana ystäväni

Kaupassa nuoria ja vanhuksia

Viimeinen asento tanssijoilla

Orkesteri tuli orkesterikuopasta kumartamaan

En ehkä koskaan unohda tätä mahtavaa viikkoa. Iso kiitos kuuluu kaikille mukana olleille oppilaille ja opettajille. Oli ihana kokea tämä ja saada olla mukana tapahtumassa, jollaisen koulumme järjestään muutaman vuoden välein. :D

Bad Bentheim ja ritarijuhlat

Vappuna kävin host-vanhempieni kanssa keskiaikaisilla ritarijuhlilla Bad Betheimissa. Keskiaikaisilta markkinoilta ei valitettavasti tullut otettua kuvia, koska unohduin taas kerran vain katselemaan. Markkinoiden laita-alueilla oli perheitä keskiaikaisissa asuissa ja teltoissa. Saatoimme katsella heidän päivän touhujaan. He keittivät ruokaa avotulella ja teltoissa oli makuupaikat, joissa he oikeasti nukkuivat neljän päivän ajan eli markkina-ajan. Pieniä "keskiaikaisia" lapsiakin pyöri ympäriinsä ja koiria näkyi joka puolella. Seurasimme tunnin verran turnajaisia kierrettyämme ensin koko markkinapaikan ja sitte menimme viereiseen keskiaikaiseen linnaan.

Linna on yksityisomistuksessa ja sen yhdessä osassa asuu vielä perhe, joka omistaa linnan. Olin aivan ihmeissään, että sellaista on vielä olemassa. Linnassa asuvan suvun rikkaat esi-isät ovat rakentaneet linnan paikalle, jossa vielä tänäkin päivänä on toimiva kaivo. Eli veden takia on linna sille kukkulalle rakennettu. Linnan rakennuttaja oli jonkinlainen hallitsija. Linnan joissain osissa oli museo, jonka huoneista saatoi nähdä keskiajan linnaelämää. Huoneissa oli yhä vanhat keskiaikaiset kalusteet ja vierailin jopa vankilassa. Vankilaan johti portaat syvälle, ehkä jopa maan alle. Rikkaiden vankisellit olivat ylempänä ja ne olivat isompia. Kaikkein alimpana oli köyhimpien sellit, joissa saattoi vain istua liikkumatta. Istuin yhdessä niistä pienimmistä selleistä enkä todellakaan pystynyt edes jalkaani liikauttamaan. Selli oli kuin pieni kivikaappi. Linnan sisältä en taaskaan muistanut ottaa kuvia, mutta ulkoa sitäkin enemmän.

Linnan osa, johon pääsi sisälle (rahalla toki).

Bad Betheimin linna toisesta kulmasta. Vasemmalla olevan
pitkulaisen linnanosan toisessa päässä asutaan yhä.

Sisääntuloportti

Torni, jossa oli 12m syvä vankila.
Sinne joutui vain kuolemaan.

Kukkulan juurella oleva linnanpuisto.

Linna sijaitsee aivan kaupungin keskustassa.

Näköala tornista linnaan päin.

Nukkumatelttoja ritarijuhlilla.

Aivan kuin olisi tuotu porukkaa keskiajalta

Pääsiäinen, vappu ja muuta elämää

Kahden viikon pääsiäisloma oli ja meni ja koulua oon käyny jo melkein kaksi viikkoa loman jälkeen. Olin loman lähinnä kotona host-perheeni kanssa. Kiirastorstaina kävimme Breemenin yliopistossa, jonka yhteydessä on tiedekeskus. Jos tiedätte Vantaalla sijaitsevan Heurekan, tiedätte myös suunnilleen, millainen yliopiston tiedekeskus se on. No jaa, suurempi ja monipuolisempi se oli kuin Heureka. Pääsiäisen jälkeen kävin host-äitini ja -siskoni kanssa heidän mummollaan eli host-äitini äidillä parin päivän reissulla ja samalla kävimme juuri vanhainkotiin muuttaneella yhtä sukupolvea vanhemmalla mummolla. Hän oli reilusti yli 90, mutta henkisesti täysin voimissaan; pelasi vielä lauta- ja korttipelejä, joissa pitää käyttää päätä.

Kamalin asia, mitä luultavasti koko elämäni aikana olen syönyt, on "Soloeier" eli suoraan suomennettuna soolomunia. Kananmunat keitetään ensin ja laitetaan muutamaksi päiväksi mausteliuokseen kuorineen. Syötäessä munat ensin kuoritaan, halkaistaan ja annetaan keltuaisen tipahtaa pois. Keltuaisen jättämään koloon lisätään sinappia, oliiviöljyä ja etikkaa ja lopuksi keltuaisenpuolikas laitetaan takaisin ("väärin päin", jotta öljy ja etikka eivät tule yli). Tämä sitten laitetaan kokonaisena eli puraisematta suuhun. Katselin ensin ja ihmettelin, mutta päätin sitten itsekin kokeilla. Host-perheeni ei luultavasti ikinä unohda ilmettäni hetkellä, jolloin laitoin soolomunan suuhuni. Harmittelivat vielä näin yli kaksi viikkoa myöhemmin, kun ei tullut otettua tuota hetkeä videolle. En kuitenkaan luvannut enää uudestaan syödä, jotta saisimme sen videolle. Oikeastaan taisin sanoa, etten enää ikinä syö soolomunia.

Puutarhakaupasta löytyi kummallinen muoviapina ja host- siskoni
piti tietenkin kaivaa heti apinan nenää :D

Perinteisiä saksalaisia taloja Soestissa

Pääsiäiskoristeluja

Ja lisää itsemaalattuja munia

Vappuna täällä on tapana tehdä pyöräilylenkki ja sen päälle usein ruokaa. Host-sisarukseni eivät kumpikaan jaksaneet lähteä mukaan, joten kävimme kolmisin parin tunnin ajelulla. Vapun sijaan päätimmä käydä jo vappuaattona ajelulla säätiedotukseia katsottuamme. Sunnuntai olikin lämmin ja aurinkoinen toisin kuin maanatai harmaana taivaana ja viileänä tuulena. Pyöräilimme joen vartta, golf-kentän ohi, vanhan sotilasharjoittelupaikan ohi ja natsien panssarivaunuille rakennuttamia betoniteitä. Näin Lingenistä osia, joita en edes tiennyt olevan olemassa. Keväinen luonto oli kauneimmillaan. Emme kuitenkaan olleet ainoita polkijoita. Moni muukin oli lähtenyt vappuajelulle ja vappuaattona. Ennen kotiin menoa kävimme jäätelökahvilassa nauttimassa herkulliset jäätelöannokset. San Marco on ehdottomasti paras jäätelöpaikka. Heidän itsetekemä jäätelö on parasta, mitä tiedän. En yritä mainostaa, mutta se on vain ehdottomasti paras. :)

Vappuna-aattona jäätelöllä host-vanhempien kanssa.

Näkee varmasti Alvinkin nyt
paremmin lukea :D

Meillä on koulussa tapana leipoa vuorotellen kakkua tunnille. Yleensä ennemminkin tuplatunneille emmekä me jokaisen opettajan tunnilla tehdä tätä. Kursseilla, joissa tuplatunneilla on lähes aina piirakkaa tai kakkua (pääasia makea leivonnainen), ovat politiikka, saksa ja matematiikka. Olin viime perjantaina leivontavuorossa matikankurssilla. Täällä menee lukion 11. ja 12. luokka kursseittain kuin koko suomalainen lukio. Päätinpä sitten ystäväni hartaasta pyynnöstä leipoa jotain suomalaista ja ilman suklaata. Mustikkapiirakkahan on oikein suomalaista. Ei tainnut olla ketään, joka ei olisi ottanut toista palasta (niitä kun oli pienen ryhmän takia niin paljon). Opettajakin kehui ja pyysi minua leipomaan uudestaan. Ohjettakin kyseltiin, mutta en ole muistanut kääntää sitä vielä saksaksi. En itsekään muistanut, miten hyvää tavallinen mustikkapiirakka on. Olisin voinut syödä koko pellillisen ihan vain tutun, hyvän maun takia.

Leipomisvuorolla leivottu piirakka

Kesää kohti

Täällä ei voi oikein sanoa, että lumet sulaa, kun lunta oli vain tammikuussa muutaman päivän. Kevät täällä on silti ja oikein ihana kevät onkin. Kuulema tämä on ollut normaalia aikaisemmin ja muihin keväisiin verrattuna lämpimämpi. Maaliskuun viimeisellä viikolla oli oikeastaan helle: viiikon verran päivällä yli 20 astetta. Korkein lämpötila ylitti Suomen hellerajan. Kuljin t-paitasillaan ja host-vanhemmat kauhistelivat vähäistä pukeutumistani, kun oli vielä kuitenkin kevät. Lämpöä jatkui pari viikkoa ja nyt ollaan taas tavallisissa lukemissa eli noin 10 astetta (varjossa).

Perjantaina alkoi kahden viikon pääsiäisloma. Pääsiäisloman jälkeen on enää reilu kahdeksan viikkoa koulua ja sitten olenkin jo pian Suomessa (ja sitten USA:ssa). Välillä tulee tunne, etten halua palata ollenkaan. Haluan jäädä tänne, paikkaan johon olen yllättävän hyvin sopeutunut. Olen aina rakastanut kevättä ja luontoa, joten viihdyn paljon ulkona niin yksin kuin jonkun kanssa. Olen käynyt myös muutaman kerran yksin perheen koiran, Alvinin, kanssa lenkillä. Vapaaksi en sitä vielä uskalla laskea, mutta Alvin on ilmankin aivan tyytyväinen.

Jalkoja uittamassa kylmässä joessa
toisen vaihtarin kanssa.

Joella auringossa

Kaide ei petä.

Vaihtari Kolumbisasta.

Torilla kukkien keskellä väriloistossa.

Kukkia metsäpolun varrella.

Löysin nokkosen.

Alvin ja minä metsässä.

Viikko sitten olivat lehdet vielä
näin pieniä.

Vihreä tuo eloa metsään.