Joulunalusaikaa

Ajattelin tänne tullessani, että joulu olisi täällä varmasti hyvin samanlainen kuin rakkaassa kotimaassa. Ehei, ei sinne päinkään tai enhä vähän sinne päin, mutta vain vähän. No oikeastaan tarkoitan tällä nyt joulunalusaikaa, koska saksalaista joulua en ole vielä elänyt. Silloin kuin Suomessa juhlitaan itsenäisyyttä hartain menoin ja kynttilöin, juhlivat saksalaiset Nikolauspäivää. Viidennen päivän iltana jokainen laittaa puhtaan kenkänsä (joskus myös lautasen) jollekin selkeälle paikalle. Me pystytimme kuuden kengän kenkärivin takan eteen. Seuraavana aamuna kengät olivat aivan täynnä. Eli mitä isompi kenkä, sitä enemmän lahjoja. Pääosin kengästä löytyi suklaata ja jokaisella oli suklaanikolaus (suklainen joulupukki). Suklaan lisäksi siellä oli myös jotain pientä ja tarpeellista, minulla lämpimät sukat. Vaikka luulisi Suomessa tarvitsevan lämpimiä sukkia, ei minulla niitä jostain syystä ole aiemmin ollut.

Koulussa kierteli Nikolaus jakamassa isoja suklaanikolauksia kirjeiden kera. Jokainen oli viikkoa aiemmin saattanut kirjoittaa kirjeen saajan nimen ja luokan kera ja viedä sen koulun toimistoon. Nyt sitten jaeltiin niitä kirjeitä suklaan kera. Sain yhden. Siinä luki: "Parhaalle host-siskolle". Arvasin kysymättäkin sen olevan host-veljeltäni. Ihana ele. Kaikille saksantunneilla erityisopetuksessa käyville järjestettiin Nikolaus-juhla. Meitä oli noin kolmekymmentä opettajat mukaanlaskettuina. Lähes kaikki olivat pakolaisia, vain kaksi muuta ja nekin vaihtareita. Söimme herkkuja, lauloilemme ja pidimme muuten vain mukavaa yhdessä. Illalla oli Lingenin Rotaryn joulujuhla, joka oli tarkoituksella järjestetty Nikolauspäiväksi. Juhlassa oli ohjelmaa, jonka järjestämisessä me kolme Lingenin vaihtaria olimme mukana. Järjestimme arpajaiset ja annoimme klubin kahdelle pääjäsenelle kiitokseksi piparkakkutalot, jotka olimme itse tehneet. Meillä oli myös pieni musiikkiesitys. Lauloimme "Jouluyö juhlayö" äidinkielillämme eli suomeksi ja espanjaksi sekä tietysti saksaksi. Soitin huilulla ja chileläinen vaihtaripoika säesti kitaralla. Olimme myös pukeutuneet: chileläispoika Nikolaukseksi, kolumbialaistyttö Nikolauksen rouvaksi (niin kuin joulupukki ja joulumuori) ja minä olin täysin valkoisena enkelinä. Puvutkin heijastivat kotimaiden kulttuuria. Enkeli rauhallista joulua viettävään Suomeen ja Nikolaus ja hänen rouvansa eksoottiseen Etelä-Amerikkaan.

Minulla on täällä oma joulukalenteri, joka koostuu 24:stä pienestä katon kautta avattavasta pahvitaloista. Host-sisaruksillani on myös kummallakin omat joulukalenterit: pieniä pahvikuusia toisella ja toisella pahvitötteröitä. Adventtina sytytetään aina yksi uusi kynttilä kuten Suomessakin. Lisäksi monessa perheessä jaetaan adventtilahjoja ja host-perheessäni tehdään niin. Eli jokainen joulukuun sunnuntai saa pienen paketin, jossa on jotain pientä ja hyödyllistä. Laskettelukypärä ja -lasit eivät kylläkään olleet kovin pikkuinen lahja, mutta tarpeellinen lahjan saajalle, host-veljelleni.

Vier Monaten schon

Tänään saa avata joulukalenterin ensimmäisen luukun ja sen olenkin jo tehnyt. Joulukalenterini koostuu kylläkin pienistä katon kautta avattavista taloista, joten en ihan luukkuja pääse availemaan. Tämä päivä on kuitenkin myös eräänlainen etappi. Tasan neljä kuukautta sitten elokuun ensimmäisen päivän iltana matkasin Saksaan. Tuntuu ihan hurjalta. Muistan silloin änkyttäneeni muutaman sekavan lauseen vieraalla kielellä. Nyt hankaluuksia tuottaa lähinnä enää artikkelit ja se, etten yksinkertaisesti tiedä kaikkia sanoja. Saksassa artikkeleita on kolme (der, das, die) eikä niillä ole mitään logiikkaa. Logiikkaa siis siinä mielessä, että milloin tulee mikäkin artikkeli. Tai, jos niillä onki joku logiikka niin enemmän kuin mielellä tahtoisin sen tietää. Artikkeleiden kanssa on ongelmia välillä jopa lukioikäisillä saksalaisilla, tarkoitan äidinkieleltään saksalaisia. Jotain olen oppinutkin toisten artikkelivirheistä. Bruttokansantuote on das-sukuinen, vaikka monet sanovatkin der. Sen verran on maantiedon opettaja siitä asiasta pauhannut. :D

Nämä neljä kuukautta ovat menneet siivillä. Ihan kuin eilen olisin syönyt Bremenin lentokentällä hieman repussa liiskaantunutta banaania ja odottanut matkatavaroitani. Eilenhän minä nousin lentokoneeseen vai oliko se jo neljä kuukautta taaksepäin? Itse lennosta en kumma kyllä muista mitään. Neljä kuukautta sitten olen nähnyt viimeksi perheeni, mutta paljon enemmän on vielä jäljellä. Välillä tuntuu, että aika lentää kuin siivillä ja välillä aika on etanaakin hitaampi. Vai johtuuko se omasta aikakäsityksestä? Oli miten oli. En voi kuvitella, että joskus oli aika, kun en ollut kuullut host-perheestäni mitään. Aivan kuin olisimme aina tunteneet. Muistan, ettei alkuun ollut sellaista tunnetta, mutta pian oli jo.

Oikeastaan minun pitäisi kirjoittaa nyt esitelmää, mutta jotenkin ei nyt nappaa. Olen sairaana kotona, joten nyt olisi aikaakin. Politiikka ei ole ikinä ollut vahvuuksiani ja nyt pitäisi pitää vartin politiikan esitelmä saksaksi. Epäilen, että se onnistuisi edes suomeksi, joten mitenköhän kamalan saan siitä saksaksi. XD No eikun yrittämään. Päätin tehdä Suomen politiikasta, koska yksinkertaisesti osaan sen paremmin. (tai ainakin olen ne asiat joskus kuullut, vaikkakin unohtanut.) Onneksi netistä saa paljon tietoa. Hikipediaa en aijo käyttää luotettavan tiedon hankintaan. :D