Ein Weihnachtsgeschenk

Saimme koulusta yllä olevassa kuvassa olevat laput. Kyse oli köyhille menevistä joululahjoista Keski-Eurooppaan kuten Unkariin ja Romaniaan. Lahjansaajissa oli kolme ikäryhmää: 3-6 vuotiaat, 6-10 vuotiaat ja 11-15 vuotiaat. Sukupuolikin piti valita ruksittamalla. Tämän hankkeen nimi on Kinder helfen Kindern eli lapset auttavat lapsia.

Yllä olevasta kuvasta näkee hyvin, että laitoin paketin menemään päiväkoti-ikäiselle tytölle. Pesuaine, hammasharja ja -tahna ovat aika perussisältöä tapeellisuutensa vuoksi. Lisäksi laitoin pikkutytölle sopivan hiusharjan, pinnejä ja pari korua. Kaksi paria lämpimiä suloisia sukkia löysivät myös tiensä pakettiin. Muutama leikkikalukin laitetaan yleensä paketin matkaan. Tämän paketin saaja saa pehmoleluhevosen, värityskirjan, värikynät ja terottimen. Nallekarkit pääsivät herkuksi.

Tavarat pakattuna

Paketti valmiina

Luovutin paketin koulun toimistoon sekä kaksi euroa, jolla maksetaan paketin matka sen saajalle. En tiedä, minne paketti menee. Toivon vain, että se ilahduttaa paketin saajaa, päiväkoti-ikäistä tyttöä. Tavaroita pakettiin kerätessäni mietin nuorinta siskoani, joka on kolmen ja puolen vuoden vanha. Paketin sisältö sopisi todella hyvin siskolleni ja sen voivat hänet tuntevat huomata.

Praktikum

Syysloman jälkeen tein kahden viikon työharjoittelun kuten kaikki muutkin kymmenennen luokan oppilaat. Työharjoittelu vastaa Suomessa TET:iä. Olin työharjoittelussa Atelier Alten Havenissa, joka on kuvataidekoulu. Päätehtäväni oli järjestellä tavaroita ja auttaa rouva Ruhlea, joka työskentelee yksin tässä omassa yrityksessään. Kuvataidekoululaisia on kaksivuotiaista lukiolaisiin (tarkoitan tällä Suomen lukiolaisten ikää. Saksassa lukio alkaa viidenneltä.) Pienimpien ryhmät olivat äiti-lapsi-ryhmiä, joten aikuinen oli aina lapsen mukana.

Olen siis kahden viikon aikana pursottanut maalia paletteihi, laittanut töitä kuivumaa, opastanut, neuvonut, pitänyt innokkaita lapsia sylissä, lukenut kirjoja työnsä valmiiksi tehneille lapsille, laulanut, pelannut dominoa yhden kiukkupussin kanssa (ei suostunut maalaamaan), pessyt pensseleitä ja paletteja, siivonnut pöytiä ja lattioita, laittanut lämmitystä päälle ja pois, vuorannut pöydän sanomalehdillä ja saanut punaista maalia päälleni. Se oli vieläpä hyvin huonosti pesussa lähtevää maalia, joten onneksi oli pitkä valkoinen takki yllä. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt varautua jonkinlaisella huivillakin, jotta olisin välttynyt punaisilta hiuksilta. Onneksi se kului hiuksista melko nopeasti. Kaksi ehdottomasti parasta asiaa on kuitenkin mainitsematta: Isompien ryhmien mukana sain maalata myös itse ja kielitaitoni kehittyi ja laajentui aivan uudelle tasolle.

Kunsttreffen-huone

Pienempien ryhmien kanssa aloitimme lähes aina Kunsttreffen-nimisessä huoneessa. Kerroimme kuulumisia ja päivän aihetta. Monesti myös lauloimme yhdessä aluksi ja lopuksi. Huoneessa oli sohvan lisäksi pari hyllyä, joissa oli leluja ja kirjoja. Lapset saattoivat lueskella ja leikkiä, kun he olivat valmiit. Kaikki kun ovat niin eri aikoihin valmiita.

Leluja ja kirjoja lapsille

Pienten huoneessa on seinällä pienten taidetta ja pöytä ja
tuolitkin on pientä kokoa.

Pienten huoneeseen on nostettu töitä kuivumaan.

Vanhoista pensseleistä tehty taulu

Edward Muchin "Huuto" oli esikuvana tässä.
(En rikkonu tekijänoikeuksia, koska tämä on mun)

Pakolaisia ystävinä

Varmasti moni tulee hyvin juttuun pakolaisten kanssa ja on jopa ystävyyttä. Minulle pakolaisuus oli ennen lähinnä luettua ja kuultua tietoa, mutta en ole ollut koskaan pakolaisia vastaan kuten monet suomalaisista. Täällä Saksassa pakolaiset ovat kuitenkin osa elämääni. Ystäväpiirini ei ole kovinkaan laaja, mutta lähes kaikki ystäväni ovat pakolaisia. Pakolaiset elävät hetkessä käyden haastatteluissa ja odottaen päätöstä siitä saavatko he jäädä maahan vai eivät. Joskus päätökset ovat valitettavasti kielteisiä, mutta myönteisen päätöksen tullessa on juhlan aika. Tänään oli juhlan aika.

Wir bleiben in Deutschland!

Näin luki taululla, kun tänään kolmannella tunnilla astuin erityisluokkaan. Erityisluokassa siis pidetään saksan- ja englannintunteja maahanmuuttajille. Tämän taululla olevan tekstin oli kirjoittanut Iranista pakolaisena tullut ystäväni. Hänen vanhempansa ovat lähteneet Afganista pakolaisina Iraniin ja nyt koko perhe on pakolaisina Saksassa. Luin tekstin monta kertaa, mutta tajusin sen vasta, kun ystäväni tuli halaamaan minua. Eilen oli tullut päätös, että he saavat jäädä Saksaan. Kaksi vuotta he ovat kuitenkin vielä niin sanotusti valvottuja, mutta sitten he ovat täysin saksalaisia. Tai niin täysin saksalaisia kuin afganistanilainen voi olla. Ystäväni ja hänen veljensä olivat tuoneet karkkia ja pidimme pienet juhlat tunnin alkuun. Jos päätös olisi ollut kielteinen, he olisivat todennäköisesti jo jouluna poissa Saksasta. Kuinka iloinen olenkaan, kun rakkaan ystäväni ei tarvitse palata sinne, missä hänen elämänsä olisi kuin vankilassa olemista. Olen toki siitäkin iloinen, että saan pitää hänet täällä.

Kaikille ei käy kuitenkaan noin onnellisesti. Yhdet suunnilleen minun ikäiseni syyrialaiset veljekset ovat olleet Saksassa jo kolmisen vuotta, mutta päätöstä ei ole vieläkään kuulunut. Toinen heistä on sanonut, että kielteinen päätös tulee hitaammin kuin myönteinen, koska ei haluta tuottaa pettymystä. Kolme 9-13-vuotiasta afganistanilaista siskosta pelkää päivää, jolloin kielteinen päätös tulee. En kuitenkaan usko, että heitä lähetetään takaisin afganistaniin, joka on yksi vaarallisimpia maita. Tytöt itse sanovat kuitenkin toisin.