Huomasin juuri, että tämä blogi ei voi loppua vain yhtäkkiä. Niin siinä meinasi kuitenkin kaiken muun keskellä käydä. Lähdin Saksasta heti juhannuksen jälkeen. Siellä ei muuten vietetä juhannusta. Viimeisellä viikolla pidin läksiäisjuhlat lähimmille ystävilleni ja host-perheilleni. Koulukavereideni kanssa kävimme syömässä. Loma alkoi vasta juhannusviikon keskiviikkona, joten lensin Suomeen lähes heti eli seuraavana maanantaina. Muistan vieläkin sen haikeuden erotessani rakkaiksi tulleista ystävistäni ja perheistäni. Lupasin kuitenkin mennä käymään, kun pääsen.
Rotary klubilla oli pari viikkoa ennen lähtöäni tilaisuus, jossa lähtevät hyvästeltiin ja kuunneltiin sekä muualla olleiden että muualta tulleiden seikkailuja vuosistaan. Meille lähteville jaettiin muistoksi taulut ja viirit kotimaamme klubeihin viemisiksi. Rotarylla on tapana vaihtaa viirejä ja näin näkee, minkä klubin kanssa kyseinen klubi on ollut tekemisissä. Olin tuolloin harmillisesti kuumeessa, joka näkyy kuvissakin. Silti pääsin paikallislehden etusivulle. Se oli toinen kertani, kun kuvani pääsi lehteen Saksassa! (Edellinen kerta oli siitä musikaalista.)
Sunnuntaina päivä ennen lähtöäni saapui host-siskoni Texasista ja niin mekin ehdimme hieman tutustua. Seuraavana aamuna host-vanhempani lähtivät viemään minua Bremeniin, josta kone sitten lähti kohti Suomea. Samaan koneeseen tuli yksi Australiasta Saksassa ollu vaihtari ja ihmettelinkin, miksi hän Suomeen meni. No kysymällä asiat selviää. Hänen tätinsä asui Suomessa ja hänkin oli juuriltaan suomalainen, vaikka ei osannutkaan suomea paria sanaa enempää. En siis joutunut matkustamaan yksin, vaikka ei lento kauaa kestänytkään. Vastassa minua odotti ystäväni, jolle menin, koska ei minulla ole Suomessa enää kotia.
Elämä kuljettaa meitä eteenpäin. Asustellessani kuukauden ystävieni ja sukulaisteni luona Suomessa hankin lisäviisumin isäni viisumiin ja pääsin lopulta matkaamaan perheeni luo. Perheeni muutti siis viime lokakuussa (oho melkein vuosi sitten) Seattleen Washingtonin osavaltioon. Pari viikkoa sitten isäni kävi allekirjoittamassa Suomessa talomme kauppakirjat ja nyt meillä ei ole enää taloakaan siellä. Tänne on tarkoitus jäädä, joten katselemme ahkerasti omaa kotia. Minähän saan jäädä vain siihen päivään asti kunnes täytän 21. Emme nimittäin ehdi vielä siihen mennessä saada pysyvää oleskelulupaa, mutta mieluummin minä asunkin Suomessa.
Lopetan tämän blogin kirjoittamisen tähän, koska enhän minä enää ole vaihto-oppilaana enkä Saksassa. Täytyy myöntää, että haaveilen vielä joskus asuvani tai opiskelevani Saksassa, varsinkin luoteis-Saksassa. Kiitos kaikille blogin lukijoille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti